|
Tottelevaisuuskoulutuspäivä - Pekka Korri ja Riitta Jantunen-Korri
17.5.2009 Keravalla

Kirkkaan sinisestä taivaasta ja lämpimästä auringonpaisteesta
nauttien saapui täysi tusina collieita ohjaajineen ja lisäksi
muutama kuunteluoppilas KKH ry:n koulutuskentälle Keravalle
kuuntelemaan Pekka Korrin ja Riitta Jantunen-Korrin asiantuntevaa
opastusta tottiskoulutuksen saloihin.

Pekka Korri ja Riitta Jantunen-Korri ovat varmaankin kaikille pk- ja
tokoharrastajille tuttuja, ainakin saavutuksiltaan. Heidän
kasvattinsa, työlinjaiset
Tending -bordercolliet, ovat niittäneet
mainetta kisakentillä ja kahmineet lukuisia arvokilpailumitaleja
niin palveluskoiralajeissa kuin tokossakin. Pekka ja Riitta ovat
ansioituneita niin kouluttajina kuin koulutusohjaajinakin, ja noista
taidoista sai ryhmämme nauttia tänä lämpimänä keväisenä päivänä.
Päivä
aloitettiin lyhyehköllä teoriaosuudella, jonka sisältö keskittyi
koiran motivoimisen merkitykseen ja motivoimiskeinoihin. Pekka
korosti motivoitumisen tärkeyttä koesuorituksessa; teknisesti
osaamattomampi, mutta voimakkaasti motivoitunut, työskentelyhaluinen
koira ansaitsee koetilanteessa todennäköisimmin korkeammat pisteet
kuin liikkeet moitteettomasti osaava, mutta vähäisellä
intensiteetillä toimiva koira. Kouluttajamme kehotti myös ohjaajia
pohtimaan kokonaisuutta kilpailutilannetta ajatellen: tärkeisiin,
paljon pisteitä tuottaviin osasuorituksiin kannattaa panostaa
koulutuksessakin enemmän kuin pienten yksityiskohtien loputtomaan
viilaamiseen.
Teoriaosuuden jälkeen ryhmämme jaettiin kahteen osaan siten, että
Riitan mukana kentän toiselle laidalle siirtyivät uransa
alkutaipaleella olevat koirat sekä pennut, joista nuorimpina
osallistujina 8-viikkoinen Dani ja 5 kuukauden ikäinen Reeta.
Kokeneempien ja/tai varttuneempien koirien joukko jäi Pekan
hoteisiin hyppytelineiden ja A-esteiden luo.
Koirakot tulivat kentälle kukin vuorollaan, ja jokaisella oli jokin
erityisaihe tai ongelmallinen osa-alue, johon kouluttajat antoivat neuvoja ja
opastusta. Päivän kuluessa käytiin läpi mm. seuraamisen eri
osa-alueiden pulmia kuten koiran takaosan käyttöä käännöksissä;
noutoon liittyviä ongelmia, joista esille tulivat kalikan pureskelu ja pudottelu, riittävän nopeuden saavuttaminen noudon eri vaiheissa;
nuoren koiran häiriökestävyyden parantamista; innokkaan koiran ääntelyn ja
vinkumisen vähentämistä jne. Hyppyjen ja eteenmenon opettamista
käsiteltiin lisäksi keskusteluissa.
Päivän anti oli kaiken kaikkiaan erinomainen; oman koiran ongelmiin
saatujen neuvojen lisäksi oli erittäin mielenkiintoista ja antoisaa
kuulla kouluttajiemme neuvot muilla esiintyneiden hankaluuksien
ratkaisemiseen. Ajoittain neuvot kuulostivat kaikessa
yksinkertaisuudessaan niin johdonmukaisilta, että ei voinut välttyä
ihmettelemästä, kuinka kyseinen ratkaisu ei ollut juolahtanut omaan
mieleen!
Lämmin kiitos taitaville
kouluttajillemme sekä kaikille mukana olleille koirakoille ja
kuunteluoppilaille! Saatujen ohjeiden vaikutukset näkyvät varmasti
osallistujien treeni-innossa ja myös tuloksissa. Toivottavasti
saamme jatkossa nauttia Pekan ja Riitan koulutuksesta uudelleen! |