Tottelevaisuuskoulutuspäivä
15.3.2009 Längelmäellä
 

Auringon noustessa valaisemaan keväisiä hankia kerääntyi kymmenen collien, yhdeksän ohjaajan ja kolmen kuunteluoppilaan iskukykyinen joukko Längelmäelle, entiseen kanalaan rakennettuun yksinkertaiseen, mutta tilavaan ja viihtyisään halliin, jossa oli alkamassa Aktiivicolliet ry:n järjestämä tottiskoulutuspäivä. Päivän vetäjänä ja kouluttajana toimi hakua, suojelua ja nykyisin mondioringia harrastava belgianpaimenkoirakasvattaja Markus Kuusela.

Markus oli useimmille collieohjaajille uusi tuttavuus, mutta sitäkin mieluisampi sellainen. Hänen tapansa kertoa näkemyksistään ja tarvittaessa näyttää mallia aivan ”kädestä pitäen” koettiin päivän mittaan erittäin mukavaksi ja tehokkaaksi.

Päivä aloitettiin lyhyellä esittelykierroksella, jossa jokainen osallistuja kertoi hieman koirastaan, sen koulutustaustasta ja treenaamisessa mahdollisesti esiintyvistä ongelma-alueista. Mukana oli kaikentasoisia koiria, nuorin vasta 9 kuukauden ikäinen. Myös ohjaajien kokemus- ja harrastustausta vaihteli kovasti, joukossa oli harrastuksen vasta äskettäin aloittaneita ja jo runsaastikin kilpailukokemusta keränneitä ohjaajia.

Esittelyjen jälkeen koirat tulivat ”estraadille” yksi kerrallaan ja näyttivät tämänhetkistä osaamistaan. Markus antoi ohjeita ja neuvoja tilanteen mukaan, näytti mallia ja opasti liike liikkeeltä havainnollisin esimerkein. Kunkin koiran suoritus keskusteluineen ja jälkipuinteineen kesti noin 20 minuuttia, ja puolen päivän jälkeen pidettiin lyhyt lounastauko.

Iltapäivällä otettiin jokaiselle koiralle uusi kierros, kestoltaan kymmenisen minuuttia. Usean koiran kohdalla nähtiin suorastaan uskomatonta edistymistä aiempien ongelma-alueiden osalta. Hetkittäin tuntui jopa siltä, että koira ei voi olla edes sama kuin aamupäivällä :-). Ohjaajat olivat erinomaisella tavalla ottaneet kouluttajamme ohjeet kuuleviin korviinsa, ja tulokset näkyivät välittömästi! Tästä on hyvä jatkaa!

Muutamia Markuksen mielipiteitä ja ohjeita:

Yleisesti ottaen Markus kertoi olevansa sitä mieltä, että iloisesti tottelevaisuutta suorittavan, hyvässä viettivireessä olevan koiran suoritus mahdollisine pienine virheineenkin on ehdottomasti korkeampien pisteiden arvoinen kuin haluttoman, mutta teknisesti osaavan koiran tottissuoritus. Markus korosti monessa yhteydessä koiran viretilan merkitystä, ja tämä onkin eräs onnistuneen suorituksen kulmakivistä. Hänen mukaansa saalisvietin hyödyntäminen lelua apuna käyttäen on tehokas tapa nostaa suorituksen intensiteettiä, mutta myös ruokapalkalla voidaan saada koira hyvään viettivireeseen, onhan syöminen luonnossakin saalisviettialueen viettipäämäärä. Vireen nosto ja palkitsemistapa tulisikin valita kullekin koiralle yksilöllisesti sopivimmaksi. Markus kertoi itse aikanaan kouluttaneensa mm. erään suojelukoiran tottisosuuden pelkästään ruokapalkalla. Nykyisin hän aloittaa pennun kanssa treenaamisen viemällä pennun tottiskentälle ja harjoittelemalla kontaktia pennun kanssa riehakkaasti leikkimällä. Tällä tavalla pentu oppii jo varhain sen, että kun mennään tottiskentälle, yhdessä ohjaajan kanssa tehdään jotain erityisen mukavaa, ja pian koiran viettivire alkaa nousta jo kentälle saavuttaessa.

Markus ei itse käytä paljoakaan pakotteita tottelevaisuuskoulutuksessa, sen sijaan palkitsemisen oikea-aikaisuus on erittäin tärkeää. Useissa tapauksissa ajoituksessa auttaa naksutin, jota Markus on alkanut hyvin tuloksin käyttää oman koiransa kouluttamisessa noin vuosi sitten. Koira on erittäin helppo ehdollistaa naksuttimen ääneen, ja naksaus on puolestaan huomattavan helppo ajoittaa täsmälleen siihen hetkeen, kun koira toimii toivotulla tavalla. Naksauksen jälkeen on sitten aikaa kaivella makkarapussia taskusta tai patukkaa povesta.

Perusasento: Markuksen ohjeiden mukaan perusasento kannattaa opettaa koiralle alun perin huolellisesti, siten että koira istuu täsmälleen oikealla paikalla eli ei liian edessä eikä liian takana, suorassa ja ohjaajan lähellä. Mikäli koira istuu vinoon, voi sen asennon korjata astumalla askeleen eteenpäin tai tarvittaessa työntämällä varovasti koiran etuosaa ohjaajasta poispäin. Kun koira istuu ohjaajan vieressä oikeassa asennossa, kannattaa ohjaajan koskettaa polvellaan koiran lapaa ja palkata koira. Vähitellen koira oppii yhdistämään kosketuksen ja palkkauksen ja alkaa itse hakea kosketusta, jolloin asento on tiivis.

Seuraaminen: seuraamisessa kontakti on kaiken lähtökohta. Koiran on aina oltava kiinnostuneempi ohjaajasta kuin ympäristöstä. Tähän pyritään jo pennun kanssa kontaktiharjoituksilla ja opettamalla koiralle, että vain ohjaajan kanssa tapahtuu hauskoja asioita. Kun koiran viettivire on oikeanlainen, ympäristön häiriötekijät menettävät merkitystään. Palkkauksena voi käyttää koirasta riippuen yhtä hyvin lelua kuin ruokaakin. Alkukontaktiharjoittelussa koiran kanssa ohjaaja voi kääntyillä, hypähdellä, pyöriä, vaikka tanssahdella saadakseen koiran huomion kiinnitettyä itseensä, ja palkata koiran sitten kontaktista ilman mitään varsinaista liikettä tai asentoa. Tätä jatketaan kerta toisensa jälkeen, kunnes koira jo orientoituu hauskaan yhdessä tekemiseen eikä kiinnostu ympäristöstään. Kun kontakti koiran ja ohjaajan välillä on kunnossa, aletaan opettaa koiralle oikeata asentoa. Jos perusasento on opetettu koiralle oikein, on seuraamisen opettaminen periaatteessa yksinkertaista. Koira on oppinut, että sen tulee koskettaa ohjaajan polvea. Kun ohjaaja ottaa askeleen eteenpäin, tulee koiran liikkua mukana säilyttääkseen tuon kosketuksen. Seuraamista harjoitellaan aluksi askel kerrallaan ja pidetään huoli siitä, että koira on oikeassa asennossa eli ei liian edessä eikä liian takana, vartalo suorassa ja kontaktissa ohjaajaan. Tästä koira palkitaan esimerkiksi siten, että makkarat ovat ohjaajan vasemmassa kädessä, joka on ohjaajan housujen sivusauman kohdalla, tai lelulla, jonka ohjaaja voi napata vasemmalta olkapäältään tai rintataskustaan.

Joillakin koirilla on taipumus alkaa helposti edistää seuraamisessa. Syynä edistämispyrkimykseen saattaa olla esimerkiksi se, että koira näkee palkan tulevan ohjaajan suusta, jolloin koira helposti edistää saadakseen katsekontaktin ohjaajan kasvoihin. Suusta palkkaaminen sopii kuitenkin moniin tilanteisiin; palkkaustapa ja paikka, josta koira palkan saa, tulee suunnitella yksilöllisesti ja koiran taipumukset huomioiden. Oikean paikan opettamisessa on usein suositeltavaa aluksi pitää palkkamakkarat vasemmassa kädessä, jolloin koiran paikkaa seuraamisessa voi helposti säädellä vasemman käden asennolla. Tuohon vasemman käden sijaintiin kannattaa kiinnittää erityistä huomiota, ja palkata koira täsmälleen ja vain silloin, kun se on toivotussa paikassa. Kun koira on oppinut oikean paikan, makkarakäden tuoman avun ”häivyttämisessä” voi oivana apuna olla naksutin, jolloin koira saadaan ”palkattua” juuri oikealla hetkellä, vaikka makkarat sitten tulisivatkin vasta hetken kuluttua.

Seuraamisen intensiteettiä voi myös parantaa esimerkiksi tekemällä seuraamisliikkeessä hyvin lyhyitä pätkiä, esim. 1 askel – käännös - palkka, 1 askel – käännös - palkka jne. Tällöin koira yleensä kiinnostuu asiasta aivan toisella tavalla kuin seurautettaessa pitkää suoraa. Kisakestävyyttä seuraamisessa koiralle opetetaan vähitellen harjoittelemalla seuraamista siten, että koira ei milloinkaan tiedä, tuleeko palkka yhden askeleen, kymmenen metrin vai viidenkymmenen metrin seuraamisesta.

Jättävät liikkeet: joillakin koirilla ongelmia tuottaa koiran vino asento jättävissä liikkeissä (istumaan, maahan tai seisomaan jääminen). Usein tällaisen ongelman esiintyessä ohjaaja huomaamattaan antaa ”vartalosignaalin” kääntämällä yläruumistaan koiraan päin, kallistamalla hartioitaan tms. käskyn antaessaan. Kun ohjaaja kulkee täysin suoraan ja antaa käskyn ilman vartaloapua, koira yleensä pysähtyy suoraan asentoon. Vartaloavun yhtäkkinen poisjättäminen saattaa aiheuttaa myös sen, että koira ei pysähdy lainkaan tai pysähtyy väärään asentoon (istuu ’maahan’ –käskyllä tms.). Jos koira on tottunut saamaan vartaloavun, on liikettä mahdollisesti harjoiteltava paljonkin ilman apua. Jäävien liikkeiden opettelussa ei Markuksen mukaan kannata käyttää käsiapua (esim. käden nostamista istumisliikkeessä). Jos koiraa halutaan auttaa liikkeen harjoittelun alkuvaiheessa, kannattaa mieluummin käyttää esim. askelrytmin hidastamista tai pientä pysähdystä, jotta koira oppii oikean käskysanan ja siihen yhdistettävän liikkeen. Myöhemmin apu häivytetään vähitellen.

Luoksetulo: luoksetulon harjoittelussa kannattaa aina pyrkiä käyttämään apuohjaajaa, joka pitää koiraa paikoillaan omistajan juostessa houkutellen kauemmas. Tällä saadaan luoksetuloon nopeutta ja näyttävyyttä. Koira voidaan palkata esimerkiksi ohjaajan seistessä haara-asennossa ja lelun roikkuessa ohjaajan haarojen välissä koiran ulottuvilla. Tiivis eteen istuminen kannattaa opettaa erillisenä liikkeenä ja yhdistää nämä kaksi toisiinsa myöhemmässä vaiheessa.

Nouto: noutoliike voidaan opettaa koiralle monella eri tavalla. Usein noutoliike kannattaa pilkkoa pieniin osiin, jotka opetetaan koiralle erillisinä. Markus itse opettaa noudon koirilleen aloittamalla siitä, että koira opetetaan pitämään noutokalikkaa suussaan käskyllä ”pidä”. Aluksi kalikka laitetaan koiran suuhun ja se pidetään siellä puristamalla kevyesti koiran kuonoa. Hetken pitämisen jälkeen koira palkitaan. Pian koira alkaa itse avata suunsa ottaakseen kalikan, ja hetken päästä jo ottaa kalikan suuhunsa ohjaajan kädestä. Seuraavassa vaiheessa koira oppii ottamaan kalikan kyykyssä olevan ohjaajan polvien päältä, sen jälkeen ohjaajan edestä lattialta. Koiran otetta kalikasta vahvistetaan esimerkiksi painelemalla kalikan kumpaakin päätä vuorotellen sormilla tai sitomalla naru kalikkaan ja vetämällä kevyesti, jolloin koiran tulee entistä tiukemmin pitää kalikkaa suussaan. Varsinaisessa noudossa koiran nopeutta heitetyn kalikan luokse voidaan pyrkiä saalisviettiä hyväksikäyttämällä lisäämään sitomalla kalikkaan pitkä siima tai naru, jolla apuohjaaja kiskaisee kalikkaa ”karkuun” juuri kun koira on tarttumassa siihen. Tuontinopeutta puolestaan voidaan kasvattaa, kun ohjaaja lähtee juoksemaan koirasta poispäin juuri kun koira on tarttunut kalikkaan. Ohjaajan poispäin juoksemista on kuitenkin syytä harventaa tai luopua siitä kokonaan, kun koira on tottunut tuomaan kalikan toivotulla nopeudella. Oikea luovutusasento kannattaa jälleen opettaa täysin erillisenä liikkeenä. Sen opettaminen sujuu usein helposti, jos koira osaa luoksetulon tiiviin eteen istumisen.

Eteenmeno: myös eteenmenoliike pilkotaan opetusvaiheessa useampaan osaan. Koira opetetaan juoksemaan vauhdikkaasti makkaraa tai lelun sisältävälle palkkapurkille, joka on aina suoran linjan päässä, mieluiten jonkin silmillä havaittavan kiintopisteen luona. Aluksi purkki viedään paikalleen yhdessä koiran kanssa, ja koira lähetetään välittömästi eteen. Vähitellen aletaan koiran kanssa tehdä muutama liikesuoritus purkin viemisen ja eteen lähettämisen välillä. Seuraavassa vaiheessa koira ei näe, kun palkkapurkki viedään paikalleen. Eteenmenon maahanmeno-osuuden Markus opettaa erikseen siten, että koira lähetetään ”eteen” -käskyllä hyvin lyhyen matkan päässä olevalle palkkapurkille, ja purkilla ollessaan koira saa käskyn ”maahan”. Tätä harjoitellaan lyhyellä matkalla, kunnes koira varmuudella osaa sen. Samanaikaisesti harjoitellaan edelleen eteenmenoa pitkän matkan päähän normaaliin tapaan, ja vasta viimeisessä vaiheessa nämä kaksi yhdistetään.

Paikallaolo: paikallaoloa tulee harjoitella voimakkaiden häiriöiden kanssa, ja mikäli koira nousee tai lähtee paikaltaan, ohjaaja yksinkertaisesti vie sen takaisin paikalle ja häiriö jatkuu. Kun koira sitten pysyy paikallaan vaikka lyhyenkin ajan, se palkataan. Tottuminen erilaisiin, koetilannetta voimakkaampiin häiriöihin edesauttaa varmaa kisasuoritusta. Ohjaajien ei tulisi vältellä voimakkaiden häiriöiden harjoittelemista treenitilanteessa.

Kaikki yllä esitetyt liikkeet käytiin läpi seikkaperäisesti eri koirien suorittamina. Vielä lopuksi Markus korosti voimakkaasti iloisen yhdessä tekemisen ja koiran ja ohjaajan välisen kontaktin tärkeyttä. Kaikki koulutukseen osallistuneet koirat olivat kouluttajamme sanojen mukaan oikein mukavan tuntuisia ja potentiaalisia kisakoiria.

Koulutuksesta jäi päällimmäiseksi tuntemukseksi erittäin positiivinen mieliala, useiden käytännön ohjeiden hyödyllisyys ja varsin merkityksellinen rohkaiseva palaute. Myös osallistujat suhtautuivat toistensa koirien suoritukseen erittäin kannustavasti; lämpimät kiitokset kaikille mukavasta tsempityksestä! Päivän anti oli ainakin kirjoittajalle erittäin suuri. Toivottavasti tällainen koulutuspäivä voitaisiin uusia lähitulevaisuudessa.

Päivän maskotti Viggo (2,5 kk)