Pk-lajien tutustumispäivä
Haku

23.5.2009 Nurmijärven Perttulassa - vetäjänä Aila-Maija Kunnari
 

Seitsemän innokasta aktiivicollielaista kokoontui alkukesän lauantai-iltapäivänä Nurmijärven Perttulaan, keskelle rauhallista metsää, tutustumaan yhteen suosituimmista palveluskoiraharrastuksen lajeista: henkilöhakuun. Päivän vetäjänä toimi Aila-Maija Kunnari, joka on aloittanut hakuharrastuksen 1980-luvun lopulla ja kilpaillut hakukokeessa mm. collieillaan HK3 YK2 JK1 Southwood's Angela ja FIN KVA HK3 Ruffenuff Hokey Pokey. Mukana oli yhteensä 9 collieta, joiden hakukokemus vaihteli laidasta laitaan: nuorimpina osallistujina 9-viikkoinen Dani ja 5 kuukauden ikäinen Reeta ja kokeneimpana konkarina hakua pitkään harrastanut Trine-nahka.

Sää oli jälleen meille suosiollinen: luvattua sadetta ropisi vain muutaman pisaran verran, ja lopulta aurinkokin pilkahteli pilvien lomasta. Aloitimme hakuopinnot istahtamalla retkijakkaroillemme autojen viereen ja kuuntelemalla lyhyttä teoriaosuutta, jossa käytiin läpi hakukokeen sääntöjä sekä haun opettamisen eri vaiheita. Osallistujille jaettiin Riitta Lindströmin kirjoittama pikaopas "Hakukoiran koulutuksesta". Anu kertoi haun eri vaiheiden opettamisesta ja erilaisista opetustyyleistä. Ennen metsään siirtymistä demonstroitiin rullailmaisun harjoittelua kiintorullaan siirtymistä opettelevan Rilla-demokoiran avulla.

Seuraavaksi siirryimme reppujakkaroinemme sadan metrin päähän metsän siimekseen koirien jäädessä autoihin odottelemaan. Aloitimme suorittamalla hakutreenin valmistelevat osuudet, joihin kuuluivat sopivan alueen valinta, keskilinjan merkitseminen ja alueen tallaus.
 

Alue on valittu, tuonnepäin 50 m...

 

 

Vuorossa alueen tallaaminen   Lähdössä. Valmista...?


Hakutreeni oli rakennettu siten, että ensimmäiseksi vuoron sai kokenut Trine, jonka avulla näytettiin, kuinka normaali kisarata suoritetaan. Alueelle piilotettiin kolme maalimiestä Kati-ohjaajan ollessa hakemassa koiraa. Ohjaaja ei siis tiennyt maalimiesten piilopaikkoja, joten Trine sai etsiä maalimiehet aivan kuten kisoissa. Ensimmäisen maalimiehen Trine löysi helposti vasemmassa etukulmassa olevasta umpipiilosta. Myös toinen maalimies löytyi suhteellisen nopeasti keskilinjan oikealta puolelta hieman ennen puoliväliä. Ennen vasemmassa takakulmassa piilotelleen kolmannen maalimiehen löytymistä Trine joutui suorittamaan joitakin tyhjiä pistoja, jotka se tekikin sujuvasti molemmin puolin keskilinjaa. Kolmaskin maalimies löytyi lopulta.
 

   
Maalimiehen näkökulma   Trine saapuu takakulmaan täyttä laukkaa...   ... ja ilmaisee maalimiehen haukkumalla.

Treeni jatkui nuorimmasta vanhimpaan. Opiskeluvaiheessa olevan koiran kohdalla treenien painopisteenä on motivaation luominen ja vahvistaminen. Hakutyöskentelyn on ehdottomasti oltava koiralle HAUSKAA! Tekniikkaa koira oppii pikkuhiljaa työskentelyn yhteydessä ja sitä voidaan viilata myöhemmin, alkuvaiheessa tärkein asia on koiran kiinnostus maalimiehiin. Pian  metsään haettiin Dani-pentu, joka oli hakumetsässä kolmatta kertaa. Danille tehtiin ns. makkararinkiä hieman sovellettuna siten, että maalimiehet eivät enää istuneet pienessä ringissä, vaan Paula-ohjaaja kuljetti Dania pitkin keskilinjaa, ja kukin maalimies vuorollaan näytti Danille kädessään olevat makkarat ja houkutteli koiraa juostessaan pienen matkan keskilinjalta kohtisuoraan alueelle. Maalimiehen päästyä n. 10-15 metrin päähän ja käytyä istumaan tai makaamaan piiloon, päästettiin Dani maalimiehen perään. Vimmatusti juoksi pieni mies maalimiesten luo herkkuja syömään, eikä metsään jäänyt ainoatakaan löytymätöntä nakkia. Lopuksi Dani sai vielä leikkiä maalimiesten kanssa etulinjalla.
 

     
Maalimies houkuttelee Dania...   ...jonka tekee kovasti mieli juosta perään.   Ja kyllähän Dani makkarat metsästä löytää!   Maalimies tuo Danin pois makkaraa syötellen ja mukavia jutellen.


Loppupalkkana mieluisa leikki maalimiehen kanssa



Seuraavaksi vuoron saivat Anne ja 5 kuukauden ikäinen Reeta. Anne on vuosia sitten harrastanut hakua jonkin verran, mutta Reeta oli hakutreeneissä ensimmäistä kertaa. Reeta pitää luontaisesti niin ihmisistä kuin makkaroistakin, joten varsinaista ihmisiin totuttelua ei tarvittu, vaan Reetan treeni toteutettiin hyvin samantyyppisesti kuin Danin, toki Reetalle matkat saivat jo olla selvästi pitempiä.
 

     
Makkaraa!   Löydän sen kyllä...   Anna lisää!   Maalimies on mukava makkara-automaatti!


Jaanan ohjaama Venni on vajaan vuoden ikäinen, iloinen neitokainen, joka on harjoitellut hakua kymmenkunta kertaa aiemmin ja tietää siis jo, mitä kaikkea metsästä voi löytää. Motivaation rakentamiseen kannattaa kuitenkin jatkuvasti panostaa paljon, ja niinpä ensimmäinen maalimies esitteli Vennille, mitä herkkuja oli luvassa. Toinen maalimies olikin sitten edennyt valmiiksi jo jonkin matkaa ja näyttäytyi etäämmältä painuen piiloon ennen kuin koira lähetettiin hakemaan. Kolmanneksi vauhdikkaalle Vennille tehtiin hauska pakeneva maalimies, jonka perään Venni sai rynnätä.
 

     
Tuohon suuntaan...   Vennillä on kiire!   Missä, missä?   Kyllä maalimies on kiva!


Vajaan 2 vuoden ikäinen Femma on harrastanut hakua lähes koko elämänsä ajan ja osaa jo etsiä valmiinkin maalimiehen. Siitä huolimatta maalimiesmotivaatiota ylläpidetään antamalla edelleen koiralle apuja vaihtelevasti, Femmalle mm. siten, että se sai nähdä kahden maalimiehen lähtevän samanaikaisesti keskilinjalta eri suuntiin alueelle. Maalimiesten hävittyä näköpiiristä ohjaaja Anu vei Femman hetkeksi pois, ja pian se sai tulla takaisin radalle ja etsiä ensin toisen ja sitten toisen maalimiehen muistikuvien perusteella. Femma ilmaisee maalimiehet haukkumalla, ja haukkumista harjoiteltiin lähellä olevan maalimiehen luona, helpottamalla siis etsintätyötä haukkuharjoittelun yhteydessä.
 

Femma haukkuu maalimiehen pataluhaksi :-)



Femman jälkeen vuoron sai Riitan 2-vuotias Duo, joka on myös treenannut hakua lähes koko elämänsä ajan. Duo sai havainnollistaa tuuliharjoitusta, jossa ohjaaja kulkee pitkässä liinassa kiinni olevan koiran kanssa alueelle tuulen alapuolella. Tarkoitus on siis, että tuuli tuo koiralle hajun syvemmällä alueella olevasta maalimiehestä. Aluksi ohjaaja ja koira kulkevat hitaasti kohti tuulta ohjaajan tarkkaillessa koiraa. Kun koira saa hajun maalimiehestä, se useimmiten kohottaa nopeasti päänsä, sulkee suunsa, sen häntä voi heilahtaa. Juuri tällä tavalla Duo reagoi saatuaan hajun maalimiehestä. Tällöin ohjaaja vapauttaa koiran, joka saa hajun perusteella etsiä maalimiehen. Tuuliharjoitus on omiaan vahvistamaan hajuaistin käyttöä. Tuuliharjoituksen jälkeen Duo harjoitteli mm. umpipiiloa ja valmista maalimiestä, joka antoi Duolle ääniavun kopauttamalla oksaa. Näistä Duo suoriutui erinomaisesti. Lopuksi tehtiin vauhdikas puolipako, jossa nopea Duo sai ajaa takaa pakenevaa maalimiestä. Loppupalkkana leikistä nauttivalle Duolle oli kunnon patukkaleikki maalimiehen kanssa.
 

   
Duon tuuliharjoitus   Haju!   Loppuleikki patukalla

4-vuotias Rilla ilmaisee rullalla ja on äskettäin alkanut harjoitella kiintorullan käyttöä. Ilmaisuharjoitukset tehdään muualla kuin metsässä, jossa keskitytään yksinomaan koiran etsintämotivaation kehittämiseen. Niinpä Rilla sai tällä kertaa nähdä metsässä "haamun" eli maalimiehen, joka näyttäytyy koiralle ja laskeutuu sitten piiloon sekä vauhdikkaita peräänjuoksuja.
 

Lähetyskäsi näyttää suurelta...:-)   Kuva: Paula Nupponen


Katin iloinen ja vikkelä 2-vuotias Emma-nahka harjoittelee niin ikään rullailmaisua, mutta keskittyy tässä vaiheessa metsässä pelkästään etsimiseen, josta tehdään mahdollisimman hauskaa. Emma sai myös nähdä haamuja, joiden luo se säntäsi vauhdilla. Treenin päätteeksi Emma sai ajaa takaa pakenevaa maalimiestä, jonka löydyttyä palloleikki päätti treenin.
 

 
Siellä se on...!   Emma ja pallo

Treenin viimeisenä koirana oli Paulan 7-vuotias Tumppi, jolla on jo pitkä kokemus hakuharrastuksesta. Tumppi toimi rauhallisen varmasti ja löysi piilotetut maalimiehet helposti. Tumppi ilmaisee maalimiehet komealla haukullaan. Myös Tumpille käytettiin viimeisellä maalimiehellä mukavaa peräänjuoksua motivointikeinona.
 

Tumppi ilmaisee


Hyvin pitkälti treenimme keskittyivät siis koirien etsintämotivaation kehittämiseen ja ylläpitoon. Motivaation merkitystä Anu korostikin paljon; ilman kunnollista motivaatiota hyvinkään hallittu tekniikka ei juuri tuota tulosta. Ja ennen kaikkeahan hakuharrastuksen tulee olla hauskaa niin koiralle kuin ohjaajallekin.

Lämpimät kiitokset päivämme vetäjälle Anulle sekä kaikille osallistujille mukavista treeneistä ja hyvästä tietopaketista!

 


* * *