Pk-lajien tutustumispäivä
Jälki

30.5.2009 Nurmijärven Rajamäellä - vetäjänä Riitta Lindström
 

Aktiivicolliet ry järjesti 30.5.2009 palveluskoiralajeista kiinnostuneille harrastajille tai harrastusta aloitteleville koiranomistajille suunnatun lajiintutustumispäivän, jonka aiheena tällä kertaa oli eräs entisaikain "kuninkuuslajeista": jälki. Jälki oli collieilla erittäin suosittu pk-laji aina 1990-luvun alkuun saakka, josta lähtien se on hieman menettänyt asemiaan suosituimmaksi nousseelle hakuharrastukselle. Onneksi innokkaita jälkiharrastajia kuitenkin rotumme parista löytyy edelleen. Heistä kuusi kokoontui tänä helteisenä kevätjuhlapäivänä Rajamäelle, ulkoiluteiden halkoman mäntykankaan siimekseen kuuntelemaan Riitta Lindströmin opastusta jäljestyksen saloihin. Riitta on menestyksekkäästi kilpaillut mm. kolmessa pk-lajissa colliensa HK3 EK2 JK1 BH TK2 FIN MVA Ruffenuff Dilly Digipackin kanssa.

Tilaisuus alkoi perusteellisella teoriaosuudella, jossa käytettiin apuna Riitan kirjoittamaa pikaopasta "Jälkikoiran koulutuksesta". Riitta kertoi aluksi jälkikokeen säännöistä, arvostelusta ja käytännön suorittamisesta sekä jälkikoiran koulutusmenetelmistä. Osallistujat kuulivat, että jälkikoiran tulee hallita kaksi osa-aluetta: itse jäljestäminen ja keppien ilmaisu. Mikäli jompi kumpi osa-alue tuottaa ongelmia, ei toisenkaan osaamisesta ole hyötyä. Molempiin osa-alueisiin on siis panostettava. Alkuopetus tapahtuu erikseen, eli koira opetetaan ensin jäljestämään ja toisaalta kiinnostus keppeihin herätetään ja opetetaan koiralle keppien ilmaisu. Vasta tämän jälkeen nämä kaksi yhdistetään, eli kepit viedään jäljen päälle metsään.

Jäljestyksen alkuopetus tehdään nykyisin pääsääntöisesti käyttämällä ns. makkarajälkeä, jossa makkaranpala (tai muu herkkupala) laitetaan jokaisen askeleen alle. Pennun tai aloittelevan koiran kanssa voidaan tehdä myös makkararuutuja, joissa n. 0,5 x 0,5 m2:n kokoiselta alueelta tallataan maa huolellisesti ja ruutuun ripotellaan runsaasti makkaraa. Koira saa tämän jälkeen tulla syömään makkarat ruudusta. Tällä tavoin opetetaan koira yhdistämään rikki poljetun maan haju mieluisaan asiaan. Ruudusta lähdetään pian tekemään makkarajälkeä, joka pennulle tai nuorelle koiralle voi olla ns. yhtenäinen askelvana, jossa askeleet ovat kiinni toisissaan. Jokaisen askeleen alle, askelkuvion etureunaan, laitetaan pieni makkaranpala. Näin koira ikäänkuin saa palkan seurattuaan askeleen mitan jälkeä. Vanhemmalle koiralle aloitusjälkienkin askelväli voi olla hieman pidempi.

Alkuopetuksessa koiraa ohjataan haistelemaan maata ja samalla aina kulkemaan eteenpäin. Koiran ei anneta palata jälkeä taaksepäin, vaikka makkaranpaloja olisi matkalle jäänytkin. Ideaalitilanne on se, että koira kulkee tasaisen rauhallisesti eteenpäin poimien makkaran jokaiselta jalanjäljeltä. Kaikki koirat eivät kuitenkaan malta syödä jokaista makkaranpalaa, vaan herkkuja jää jäljen päälle. Tämä ei ole vaarallista, kunhan koiran nenä pysyy maassa eikä jäljestyksen tarkkuus kärsi. Jäljestyksen opetus kannattaa mahdollisuuksien mukaan tehdä pellolla tai muulla ilman aluskasvillisuutta olevalla alueella, sillä mitä enemmän korkeata aluskasvillisuutta jälkimaastossa on, sitä helpommin jäljentekijän haju tarttuu jälkeä ympäröivään kasvillisuuteen saaden koiran helposti nostamaan kuononsa ylös maasta ja ottamaan hajun ylempää. Tämä johtaa helposti epätarkkaan jäljestämistapaan.

Keppien ilmaisutavoista käytiin läpi yleisimmät: koiran voi ottaa kepin suuhunsa ja tuoda sen ohjaajalle tai odottaa kunnes ohjaaja tulee ottamaan kepin koiralta, tai koira voi käydä makaamaan kepin luokse. Ilmaisutavan valinta on täysin vapaa, ja tapa kannattaa valita sen mukaan, mikä koiralle tuntuu parhaiten sopivan. Keppien ja niiden ilmaisun tulisi olla koiralle mahdollisimman miellyttävää, ja jos ilmaisutapa on valittu siten, ettei koira tunne oloaan mukavaksi ilmaisua suorittaessaan, on riskinä se, että koiran keppimotivaatio heikkenee ja ilmaisu saattaa jäädä kokonaan tekemättä, vaikka koira olisi kepin löytänytkin.

Riitta kertoi muutamalla sanalla hyvistä jäljestysvarusteista, joista tärkeimpinä oikeanlaiset jälkivaljaat ja jälkinaru. Hyvissä valjaissa on kiinteitä lenkkejä valjaiden selkäosassa, vatsan alla ja vielä molemmilla sivuilla. Lenkeistä on hyötyä erityisesti alkuopetuksessa, jolloin jälkinarun voi kiinnittää koiran vatsan alle. Tällöin narusta pitäminen ja kevyt veto pyrkii laskemaan koiran päätä paremmin alas sen jäljestäessä. Jälkinaruja on monenlaisia, eräs hyväksi todettu on normaali pyykkinaru, joka on myös hankintahinnaltaan edullista. Jäljen merkitsemisessä on kätevää käyttää pyykkipoikiin sidottuja eri värisiä muovinauhoja.

Hyviä jälkivarusteita

Seuraavaksi Riitta teki malliksi pienen makkarajäljen 5-vuotiaalle Bensonille, jonka kanssa on muutama vuosi sitten ajettu 5-10 jälkeä. Lähdettäessä tekemään harjoitusjälkeä, tulee jäljen suunta ja malli miettiä etukäteen. Myös tuulen suunnalla on vaikutusta; aloitusvaiheessa jäljen tulisi kulkea myötätuuleen, siis siten, että tuuli puhaltaa jäljentekijän selän takaa, jottei tuuli "siirrä" jäljen hajua sivuun, ja toisaalta tuuli ei tuo koiralle hajua edessä olevista makkaranpaloista.
 

Tutkitaan joukolla tuulen suuntaa		Joka askeleen alle makkaraa

Riitta tallasi jäljen siten, että maa hangattiin kunnolla rikki jokaisella askeleella, ja jokaisen jalanjäljen etuosaan laitettiin pieni makkaranpala. Monesti metsässä käytetään makkaran sijasta jotakin muuta herkkua, sillä muurahaiset ovat erityisen kiinnostuneita makkarasta, eikä muurahaiskokemus ole välttämättä koiralle kovin mieluinen. Benson ei kuitenkaan välittänyt makkaroissa mahdollisesti olevista muurahaisista.

Jälkitreenit jatkuivat siten, että kukin ohjaaja tallasi koiralleen jäljen, joka oli suunniteltu huomioiden mm. koiran ikä ja aiempi jäljestyskokemus. Alkuharjoittelussa makkarajäljen iällä (vanhenemisajalla) ei ole kovin suurta merkitystä, joten jäljet voitiin ajaa lähes heti niiden tallaamisen jälkeen. Hieman kokeneempien koirien jälkien annettiin vanheta n. 30 min - 1 h.

Anne tallasi 5 kuukauden ikäiselle Reetalle noin 30 m pitkän makkarajäljen. Reetalla ei ole aiempaa jäljestyskokemusta, mutta hienosti pikkuneiti ymmärsi jutun juonen. Reeta ajoi jälkensä hyvin intensiivisesti nenä maassa, ja makkaranpalat katosivat yksi kerrallaan. Reetalle ei alun jälkeen tarvinnut juuri osoittaa makkaroiden paikkoja, vaan kuono pysyi tiiviisti maassa jäljen loppuun saakka, mistä löytyi iloinen yllätys: kunnon keko makkaraa :-)
 

Reeta jäljestää intensiivisesti...		... ja löytää lopusta palkkion!

Seuraavaksi vuorossa oli nahkapoika Sisu, jolle ohjaaja Heidi oli tehnyt n. 40 m pitkän makkarajäljen. Sisulla on hieman aiempaakin jäljestyskokemusta, josta tosin on jonkin verran aikaa. Sisu lähti innokkaana jäljelle Heidin pitäessä valjaista kiinni ja näyttäessä kädellä jälkeä. Makkarat kiinnostivat Sisua kyllä, ja pienestä alkuinnostuksesta rauhoituttuaan Sisu jatkoi jäljestystä erittäin tiiviisti ja kauniisti, erityisesti kun ohjaaja antoi sille hieman enemmän vapautta eli pysytteli itse taaempana ja antoi koiran tehdä itsenäisesti työtä. Koirakohtaisia eroja työskentelytavoissa on paljon, ja ohjaajan onkin tutustuttava oman koiransa mieluisimpaan tapaan työskennellä. Sisulle sopi hyvin itsenäinen työskentelytapa, jossa se sai rauhassa keskittyä jälkeen ja makkaroihin. Tyylikkäästi jäljestäen Sisu löysi jäljen lopun ja sieltä mieluisan ruokapalkan. Riitta korosti riittävän pitkän jäljen merkitystä; mikäli jälki on  hyvin lyhyt, saattaa se loppua "kesken", jos koira innostuksissaan hutiloi alkumatkalla ennen kuin pääsee kunnolla jäljestämisen makuun.
 

Ohjaaja opastaa Sisua...		...joka haluaa mieluummin tehdä työt itse...		...eikä tarvitse apua jäljen ajamiseen!

Venni on pian vuoden ikäinen collieneito, joka on harrastanut jonkin verran hakua. Sen sijaan jäljestäminen on Vennille kokonaan uusi laji. Ohjaaja Jaana teki Vennille Riitan ohjeiden mukaan n. 30 m pitkän makkarajäljen. Venni luonnollisestikin kiinnostui makkaroista ja poimi niitä mielellään. Vilkkaan ja ahneen koiran kanssa voi alkuvaiheessa käydä niin, että koira pyrkii etenemään vauhdikkaasti, mutta pyörähtää ympäri palatakseen syömään maahan jääneitä makkaroita. Näin Vennikin pyrki tekemään. Tähän neuvoksi Riitta ohjeisti ottamaan kunnollisen otteen koiran päällä olevista valjaista siten, että ohjaaja voi jokaisella askeleella ohjata koiraa eteenpäin ja samalla hillitä liiallista vauhtia. Näin koira pian oppii, että jäljellä kuljetaan suhteellisen rauhallisesti ja vain eteenpäin. Ohjaajan tulee kuitenkin aina itse pysytellä taaempana kuin koira siten, että ohjaajan jalat ovat koiran lapojen takana. Myöhemmässäkin vaiheessa koira kannattaa totuttaa siihen, että ohjaaja voi antaa liinalla ns. "puolipidätteen", eli pitää liinaa siinä määrin tiukalla, että tuntuma koiran ja ohjaajan välillä säilyy. Muutamien pyörähtelyjen jälkeen Venni suuntasi määrätietoisemmin jäljen loppua kohti, josta löytyi Vennillekin mukava makkarakasa.

Venni kiinnostuu jäljestä...		...ja pyrkii vähän pyörähtämään.		Suunta oikenee määrätietoisella ohjauksella.

Bono-poika on harrastanut jälkeä jonkin verran jo aiemmin, mutta hieman erilaisilla periaatteilla. Bonon ohjaaja Eija teki Bonolle nyt n. 30 m pituisen makkarajäljen, jonka annettiin vanhentua tunnin verran tarkkuuden parantumiseksi. Vilkkaalla ja vauhdikkaalla Bonolla on taipumus kiirehtiä jäljelläkin, joka tietysti kasvattaa epätarkan jäljestämisen mahdollisuutta. Bono oli jäljelle lähtiessään hyvin innostunut ja kiihdyksissään, ja jäljestäminen oli innostuksen ja kiireen vuoksi melko epätarkkaa, eikä Bono ehtinyt syödä läheskään kaikkia makkaroita jäljeltä. Tämän vuoksi päätettiin tehdä Bonolle vielä uusi jälki. Toiselle jäljelle lähdettäessä Riitta kehotti ohjaajaa rauhallisuuteen; koiraa lähetettäessä sen voi ottaa ensiksi sivulle istumaan, hengittää itse syvään ja "tartuttaa" rauhallisuus koiraankin. Jäljelle lähtöön kannattaa ottaa tietyt rutiinitoiminnot, jotka edesauttavat koiran keskittymistä edessä olevaan jäljestykseen. Bono toimi ohjaajan esimerkin valossa huomattavasti rauhallisemmin kuin ensimmäisellä jäljellä ja malttoi jäljestää makkaroita syöden. Epätarkalle ja kiireiselle koiralle on erityisen suositeltavaa tehdä makkarajälkiä, mieluiten pellolla, jossa ei ole aluskasvillisuutta, jolloin koira oppii jäljestämään tarkemmin.

Tästä se alkaa...		Bonolla on kova kiire		Ohjaaja rauhoittaa koiraa omalla esimerkillään ja tietyillä rutiineilla. Koiran rauhoittuminen parantaa keskittymiskykyä.

Jäljestystä jo jonkin aikaa aiemmin harrastaneille Rillalle ja Vienolle tehtiin hieman pidemmät jäljet, n. 200-300 m. Rillan jäljen maasto oli erittäin helppokulkuista, harvaa mäntykangasta, jossa aluskasvillisuus oli matalaa tai sitä ei ollut lainkaan. Vienon jälkimaasto oli huomattavasti vaikeakulkuisempaa, korkeaa aluskasvillisuutta, pensaita ja tiheikköjä oli melko paljon.

Rillan jäljellä oli vain yksi kulma ja kaksi keppiä. Rilla jäljesti tarkasti ja hitaasti helpossa maastossa ja nosti molemmat kepit. Rillan ongelmat ovat pääosin janan suorittamisessa, jossa se helposti ottaa takajäljen eikä etene janaa suoraan eteenpäin, sekä melkeinpä liiankin hitaassa jäljestämistyylissä, joka koesuoritusta ajatellen voi aiheuttaa yliaikaongelmia. Janaongelmiin Riitta kehotti käyttämään sopivia maastokohtia, joissa jana on mahdollisimman suora linja, esim. maastomuodostelmien rajaama selvä väylä. Näin koira voidaan totuttaa kulkemaan suoraan eteenpäin. Jäljen nostamista ja oikeaan suuntaan kulkemista voidaan vahvistaa joko muutamilla makkaranpaloilla jäljen alkuosassa, tai suhteellisen lähellä janaa olevalla kepillä, josta ohjaaja pääsee palkitsemaan koiran. Jäljestysnopeutta voidaan koiraa innostamalla helpommin kasvattaa kuin vähentää, ja koejälki sujuu usein vauhdikkaammin kuin paikoitellen makupaloja sisältänyt treenijälki.

Vieno suoriutui hienosti omasta vaikeampikulkuisesta jälkimaastostaan. Vienon janakoulutus on vielä kesken, mutta jälki löytyi kuitenkin janalta suhteellisen helposti. Vienon jäljellä oli useita kulmia ja 5 keppiä. Vieno on melko vauhdikas jäljestäjä, joten mukana kulkeneet taustajoukot saivat ajoittain melkein juosta pysyäkseen Vienon perässä. Hienosti Vieno löysi jäljeltä yhtä lukuunottamatta kaikki kepit; tuon yhden ohi Vieno kulki merkkaamatta sitä mitenkään, joten ohjaaja ei pysäyttänyt koiraa, vaan antoi sen jatkaa jäljestystä. Jos koira merkkaa kepin, mutta ei ilmaise sitä, kannattaa keskittyä parantamaan keppimotivaatiota. Mikäli koira ei lainkaan merkkaa keppiä, ei sen jäljestystä välttämättä kannata keskeyttää, sillä kyseessä saattaa olla pelkkä epähuomiossa tehty "ohijuoksu". Jos keppien ohittaminen on jatkuvaa, kannattaa tietenkin pyrkiä vaikuttamaan asiaan keppimotivaatiota nostamalla. Vieno löysi kepit metsästä, mutta Vienon ilmaisutavaksi on valittu maahanmeno, joka ei välttämättä ole Vienolle kaikkein mieluisin tapa ilmaista, sillä se pysähtyi kepille, mutta ei mennyt maahan ilman eri käskyä. Riitta kehottikin Kati-ohjaajaa pohtimaan ilmaisutavan vaihtamista Vienolle mieluisampaan tapaan. Hienosti ja nopeasti Vieno kuitenkin selvitti melko vaikeakulkuisen jälkensä.
 

Vienoa varustellaan		Työt käynnissä		Keppi taskuun!		... ja Vienolle palkkaa!

Varsinaisten treenien jälkeen osallistujat olivat hiestä märkiä, mutta varustettuja monilla uusilla tiedoilla ja kokemuksilla. Lämpimät kiitokset Riitalle hyvästä opetuksesta ja kaikille osallistujille mukavasta päivästä!