|
Maalimieheksi
hakukokeeseen? |
|
|
|
|
|
Collieiden pk-mestaruuskoe
Raumalla 11.9.2010 |
| |
 |
|
Aktiivicolliet ry osallistuu osaltaan
vuoden 2010 collieiden pk-mestaruuskokeiden järjestämiseen.
Aktiivicolliet ry:n tehtävänä on hankkia maalimiehet hakukokeeseen
ja etsintäkokeen hakuosioon.
Maalimiehiä tulisi olla vähintään 6 (mieluusti enemmänkin, sillä
kokeeseen on ilmoittautunut runsaslukuinen määrä kilpailijoita),
joista 3 (etsintäkokeessa 2) on yhtaikaa hakualueella. Maalimiehenä
voi toimia kuka tahansa 18 vuotta täyttänyt mies tai nainen;
minkäänlaisia erityistaitoja tai aiempaa kokemusta tehtävään ei
edellytetä. Tarvittava opastus annetaan koepaikalla.
|
|
 |
|
Kuva: Ninni Koso |
Maalimiehen tehtävänä on olla hiljaa paikallaan metsässä ennalta
osoitetussa paikassa, joka voi myös olla umpinainen piilo.
Enimmillään tämä paikoillaan olo kestää yhtäjaksoisesti 20 min, jonka jälkeen on
tauko ennen seuraavan koiran suoritusta.
Aikaa tapahtumaan on syytä varata koko päivä, sillä eri lajien ja
luokkien suoritusjärjestys on tiedossa vasta koepäivänä. Toki
osallistua voi vain joko aamu- tai iltapäiväksi. Maalimiesten
vaatetuksen tulee olla sään mukainen sekä mahdollisimman mukava.
Maalimiehenä toimiminen on antoisaa ja hauskaa! Maalimiehet voivat
suorastaan aitiopaikalta seurata hakukoirien työskentelyä. |
|
Collieiden
pk-mestaruuskoe järjestetään |
|
lauantaina 11.9.2010
Raumalla
|
|
Mikäli olet
kiinnostunut avustamaan onnistuneen kokeen järjestämisessä ja
seuraamaan hakukoirien työskentelyä "läheltä", otathan PIKAISESTI
yhteyttä Riitta Lindströmiin sähköpostitse:
riitta.lindstrom(at)aktiivicolliet.net
Tarvittaessa pyrimme myös avustamaan esim. kyydin järjestämisessä. |
|
|
|
Tervetuloa aistimaan kutkuttavaa
kisatunnelmaa! |
|
|
|
Seuraavat tapahtumat
>> |
|
|
|
|
|
|

|
|
|
|
 |
 |